Soundtrack: Bat For Lashes - Tahiti
Faijan ja syrrän lähdettyä pidin pari päivää hengähdystaukoa. Viimeisen kahden viikon aikana oli tullut kierrettyä kaupunkia siihen malliin että pieni hiljaiselo kampuksella oli ihan paikallaan. Kävin luennoilla ja illat vietin joko Rovaniemen tyttöjen tai jenkkiopettajien seurassa. Perjantaina oli kuitenki luvassa vaihtoajan viimeinen sairaalavisiitti. Olin pyytäny jo aikoja sitten koululta mahdollisuutta vierailla joko leikkaussalissa tai psykiatrisella osastolla. Psykiatrisesta kysyttäessä jokin tais selvästi mennä väärään kurkkuun (taitaa olla täällä päin vähän tabu), mut leikkaussalireissun lupasivat järjestää ja kun koululle sitten tuli käymään kaks hollantilaisopettajaa, koulu niputti mut niiden seuraan.
Auto kyyditsi meidät tosiaan Ruijin Hospitaliin, valtavan kokoiseen yliopistosairaalaan keskellä Shanghain keskustaa. Ruijin on alunperin perustettu jo v. 1907 St. Marie Hospital-nimellä ja se on tätä nykyä Shanghain ja Kiinan tunnetuimpia sairaaloita. Omaan kotoiseen OYS:aan tottuneelle oli aika järkytys kävellä sairaala-alueelle joka koostui monikymmenkerroksisista taloista ja laajoista nurmikentistä. Arvatenkin hollantilaisopettajien läsnäolosta johtuen esittelykierroksella vaelsi mukana jos jonkinmoista esittelijää ja yksikön johtajaa. En viittiny aikaisempaan tyyliini pommittaa ketään kysymyksillä, vaan tyydyin tarkkailemaan sivusta kun meitä johdatteleva seurue kehui sairaalaa kilpaa.
Leikkaussalitilat oli kieltämättä hienot. Muihin täällä näkemiini sairaaloihin verrattuna ero oli aikamoinen. Ok, myönnetään: henkilökunnan pukutilat oli vähän räjähtäneet ja leikkausosastolle tultaessa piti selviytyä kiinalaisten mielestä ihan loogiselta tuntuvasta sairaalatohvelirumbasta, mutta muuten kaikki näytti oikein siistiltä ja jos nyt kehtaa sanoa, niin länsimaiselta. Kalustoa ja henkilökuntaakin vaikutti leikkaussaleissa olevan potilaan kimpussa ainakin yhtä paljon kuin kotona Suomessa. Olin jopa vähän pettyny... hurjimmissa kuvitelmissani olin jo elätelly toivoa jostain akupunktioanestesiasta tai syömäpuikkokirurgiasta. Noh, leikki sikseen, Ruijinissa nimittäin ensimmäistä kertaa tuntui siltä että jos täällä sattuisi syystä tai toisesta kaipaamaan sairaalahoitoa, tänne sitä voisi melkein suostua ambulanssista jäämään.
Sairaalan johtoporras tarjosi vielä lounaan sairaalan edustustiloissa jonka jälkeen oli aika lähteä. Paluukyyti koululle ei onnistunut, koska hollantilaisten hotelli oli keskustassa, joten vierailun isäntä vaan hymyili leveästi ja tokaisi että mua ei varmaan haittaa selvitä koululle omin nokkineni. Ei missään nimessä, varsinkaan kun alkoi sataa kaatamalla. Lähdin sitten ettimään suojaa sairaalan autokatoksesta ja mietin itekseni että olikohan tämä joku tapa tiputtaa allekirjoittanut maan pinnalle aamupäiväisen royal treatmentin jälkeen.
Autokatoksessa oli parkissa muutamia ambulansseja ja sateen jatkuessa päätin harrastaa vähän häikäilemätöntä urkkimista. Paikalla oli kolmeakin eri automallia ja sisään kurkistellessa varustelukin vaihteli aikalailla. Pienin sairasauto oli lähinnä valkoiseksi maalattu pikkupaku jonka sisällä oli ohut lavetti ja hoitajan penkki. Säilytystilaa ei vaikuttanut olevan kovinkaan paljon. Isommissa autoissa oli jo näköä ja kokoa ja sisälle kurkatessa tilatkin alkoi olemaan länsimaista tasoa. Urkinta loppui kun joku vartijan näköinen mies alkoi huudella perään, mutta huomasin vielä että autoissa oli jokaisessa eri sairaalan nimet. Uudemmat ja hienommat menopelit kuuluu varmaan jollekkin astetta paremmalle yksityissairaalalle. Sivuhuomiona mainittakoon että täällä ollessa en oo muutamaa poikkeusta lukuunottamatta nähny ambulansseja liikenteessä. Paikallisen neljän ruuhkan koettuani en kyllä ymmärrä miten ne täällä vois tehokkaasti toimiakkaan, varsinkaan kun kiinalaiset ei tunnu välillä antavan edes poliiseille tietä. Villi arvaus on että jos paikallisilla on pää kainalossa tai vauva tulollansa, ne hyppää taksin kyytiin.
Viikonloppuna oli sitten jälleen aika alkaa matkaopasta. Ystäväni Samu pamahti keskelle Shanghain 40 asteen hellettä Suomen vähälumisesta alkusuvesta. Kuten asiaan kuuluu, parin tunnin armonokosten jälkeen kärräsin uuden tulokkaan Shanghain yöhön ja sunnuntaihin jatkuneiden tervetuliaisjuhlien jälkeen toivotin uuden kouluviikon tervetulleeksi n. kahden tunnin yöunilla. Seuraavan 10 päivän aikana kierreltiin Shanghaita ja poikettiin Suzhoussakin asti, joka on Hangzhoun ohella Kiinan suosituimpia kaupunkikohteita ja näppärästi alle tunnin junamatkan päässä Shanghaista.
Suzhou, eli "Kaukoidän Venetsia" on tunnettu parhaiten puutarhoistaan ja Keisarin kanaalista joka kulkee kaupungin halki. Kanaalin ansiosta kaupungilla on varsinkin vanhalla puolella mukavan rauhallinen ja kiiretön tunnelma, mitä on kokeilemisen arvoista havainnoida omalla soutajalla varustetun veneen kyydistä. Valitettavasti tämä asia on hyvin tiedossa myös paikallisilla liiketoiminnan harjoittajilla, joten kokeakseen tämän pienen lepohetken, täytyy joko maksaa törkeää ylihintaa tai tinkiä itsensä uuvuksiin. Noh, kompromissin kantamana neljä ihmistä matkusti toiselle puolelle kaupunkia n. 90 yuanilla. Samalla hinnalla kuitenkin jo melkein ajaa taksilla läpi useimmat kaupungin todellisista nähtävyyksistä, eli upeat puutarhat. Monet näistä perinteiseen kiinalaiseen tyyliin laadituista puutarhoista kuuluu UNESCO:n Maailmanperintöluetteloon ja on huikeaa nähtävää. Nähtävää riittää vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta toisaalta useimmat puutarhoista kiertää alle tunnissakin. Meidän reissun kohokohtia oli pieni ja sokkeloinen Master of the Nets Garden (Wǎngshī Yuán) ja laajempi, pienten lampien täyttämä Humble Administrators Garden (Zhuōzhèng Yuán). Suzhou itsessään oli mukava kaupunki ja Hangzhoun ohella erittäin tervetullutta vaihtelua Shanghain kaaokseen.
Suzhousta palatessa meitsillä oli luvassa muutama päivä vapaata koulusta ja majoituin sitten tilapäisesti Samun hotellille. Tarkoitus oli Suzhoussa kiertelyn väsyttämänä ottaa iisisti ja pitää hauskaa Shanghaissa, mutta huomattiin pian että jokin mätti ja pahasti. Kaikkeen kivanpitämiseenhän (varsinkin ulkomailla) vaaditaan hyvä tukikohta, eli hotellihuone jonne voi raahata kaikki ostosreissulta keräämänsä aarteet, hypätä virkistävään suihkuun ja rojahtaa uupuneen tyytyväisenä pehmeään sänkyyn. Noh, tässä hotellinpuolikkaassa (Hotel Magnificent nimeltään), joka siis päällepäin vaikutti ihan ok establishmentilta, ei oltu ihan samoilla linjoilla. Itteäni vielä nauratti kun kokolattiamatossa oli silitysraudan jälki laudoitukseen saakka, pyyhkeessä oli pään mentävä reikä ja hotellin "business centerissä" oli sellasia matolaatikoita tietokoneen virkaa toimittamassa että sitä luuli astuneensa 80-luvulle. Mutta kokeneemmallakin matkaajalla alkoi olla pinna kireällä kun ilmastointi lakkas toimimasta kun huoneesta astui ulos, aamupala oli syömäkelvotonta moskaa (maassa jossa kuitenki lähes kaikki ruoka on ollu hyvää) ja kassakaappi hajos käsiin. Kaiken huippu oli episodi joka tullaan tuntemaan historiankirjoissa ns. "Menkkarätti-mellakkana". Samun tukasta irtosi punaista väriä tyynyliinoihin, jotka huonepalvelija kohteliaasti keräsi myttyyn lattialle samalla kun kuskasi muun pyykin pesuun. Vastaanotosta asiaa selvitellessä hotelli oli jo laskuttamassa tyynyliinoista jotain aivan törkeää summaa, kunnes Samun raivosta kiehuva kaksmetrinen olemus ja meitsin jääkylmä järkeily ("haluan puhua esimiehesi/hotellin omistajan/Suomen suurlähettilään kanssa") sai respan väen ymmärtämään että tyynyliinoissa ei todellaakaan ole verta, ei punaviiniä, eikä muitakaan v*tun kiisseleitä vaan ihan vaan hiusväriä joka lähtee pesemällä pois.
Kiinalaisesta palvelukulttuurista huolimatta Samun loppuaika Shanghaissa sujui ainakin näin matkaoppaan silmin varsin mieluisasti. Kaupustelijat tuli tingittyä kumoon (äärimmäisenä neuvottelukeinona kokeiltiin mm. liikkeeseen leiriytymistä), erinomaista ruokaa nautittua ja kaiken kruunasi kiipeäminen Shanghai World Financial Centeriin (Shànghǎi huánqiú jīnróng zhōngxīn), 492m korkeaan, etäisesti pullonavaajaa muistuttavaan pilvenpiirtäjään, jonka ylimmät kerrokset on pyhitetty maisemoiden ihasteluun. Näköala huipulta on aivan mieletön ja antaa kuvan siitä miten valtava kaupunki Shanghai todella on.
Kaiken muun hauskuuden ohella tuli koettua myös paljon hypetetyt Shanghai Beauty Expo-messut joille Samulla oli asiaa enemmänkin työn puolesta. Messut oli aika hämmentävä kokemus. Yritystä kyllä riitti isoksi tapahtumaksi, mutta sisällön puolesta määrä korvasi selkeästi laadun. Yhtäkään suurta nimeä en näytteilleasettajien joukosta bongannut (ei sillä että kosmetiikkaa niin tuntisin, mutta silti...), vaan hallit oli täynnä joko paikallisia merkkejä tai törkeitä kopioita länsimaitten vastaavista ( Maybellive Mew York, B'Oreal, O'Real jne ). Noh, sain sentään kokeilla erään ilmaruiskumaalarin toimesta miltä näyttäisi vasemman hartian peittävä feenix-lintu (sen voisi joskus hakata siihen ihoon ihan oikeastikin) ja leikkiä siinä sivussa rokkitähteä kun toimitusta kerääntyi seuraamaan lauma uteliaita ihmisiä ("You're so cool! And white! Like snow!"... kiitti hei, yritys on kyllä ollu ruskettua).
Samun loma tuli päätökseensä ja saatoin kaverin lentokentälle Pudongiin. Ei kuitenkaan ilman pientä nahistelua respan kautta kulkiessa. Ilmeisesti menkkarättimellakka kupli vielä pinnan alla. Maine oli tainnu kuitenkin kiiriä meidän edelle ja muutaman tiukan kommentin jälkeen takuumaksu heltis kokonaisuudessaan respapojan hallusta. Anti olla viimeinen kerta kun siihen laitokseen astun jalallani. Noh, toimikoon varoittavana esimerkkinä muille. Tarkistakaa AINA ennakkoon hotelli mihin aiotte Kiinassa majoittua! Yleensä taso on hyvää, mut seassa on aina silloin tällöin pari mätää, veemäisellä henkilökunnalla varustettua omenaa joiden mm. pyyhkeistä tuulee läpi ja kassakaappi imaisee sisälleen kaiken arvokkaan.
Mitäs sitten? Vielä viikko täällä. Rollon tytötkin lähtee ihan kohta ja mullakin lähtö ihan just edessä. Pitääpä ihan pysähtyä miettimään asiaa...
torstai 21. toukokuuta 2009
Lopun ajat
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti