No niin... kahteen viikkoon en pahemmin ole ehtiny koneen ääreen istahtamaan. Kahden kuukauden sooloilun jälkeen Shanghaihin iski suomalainen hyökyaalto: mun faija ja pikkusisko (14v.) tuli tosiaan vierailulle ja päivää myöhemmin kampukselle rantautui kolmen rovaniemeläistytön poppoo.
Yhtäkkiä Suomi oli muutenki tapetilla. Mua nimittäin pyydettiin pitämään esitelmä kiinalaisille opiskelijoille Suomesta ja meidän terveydenhuollosta. Suostuin kuvitellen että kuulijakuntaa on noin yhden luokallisen verran . Luentosaliin mennessä selvisikin että areenana toimi n. 400 ihmisen luentosali täynnä paikallisia opiskelijoita + läjä amerikkalaisia opettajia. Kv-koordinaattori huomas mun paniikin ja totes vaan rauhallisella äänellä: "Älä huoli, tää kaikki kuvataan videolle. Ootahan ku näät sen kameran." Jep, kiitti v*tusti. Esitelmä meni kuitenkin kuulemma ihan hyvin - omat muistikuvat tapahtumista on vähän hämärät. Muistan lähinnä että kylvin kylmässä hiessä ja että korvissa humisi hullun lailla. Olihan taas elämäni pelottavimpia kokemuksia... Anyways, kiinalaiset meni aivan sekaisin Fazerin sinisestä (ne siis juoksi sen kulhon kimppuun) ja kaikki esitteetki vietiin käsistä. Salmiakki ei onneks tehny erityisen hyvin kauppoja, joten jäi itellekkin jotain natusteltavaa.
Tän sinivalkoisen invaasion keskellä on ollu hauska seurata sivusta miten ihmiset tänne sopeutuu. Oma alku täällä oli aika kaoottista aikaa, joten oon parhaani mukaan yrittäny saada ihmiset viihtymään ja tuntemaan ittensä tervetulleeks. Joskus ehkä vähän liianki innokkaasti (raahasin mm. aikaeron ja kulttuurishokin pahoinpitelemän pikkusiskon ja faijan niiden ekana iltana Radisson SAS:n näköalatorniin ja pistin syömään mustekalan lonkeroita...). Nyt vasta huomaakin kuinka hyvin itse on alkanut sopeutua: helle ei väsytä, ihmismassassa osaa luovia, tinkiminen sujuu supermarketissakin ja päälleajavia takseja/busseja/mopoja ei enää pelkää (mikä ei välttämättä oo niin hyvä asia). Pitäiski vaan yrittää muistaa että uudet tulokkaat ei ehkä koe asioita ihan samalla tavalla...
Viimeiset kaks viikkoa oon tosiaan toiminu matkaoppaana mun porukoille. Aamun luentojen jäljiltä otin päivittäin bussin keskustaan ja palasin myöhään illalla koululle nukkumaan. Paljon tehtiin ja nähtiin, aina Madame Tussaudin vahakabinetista Jianjiangin huvipuistoon (Jǐnjiāng Lèyuán). Syrrän ja faijan matkasuunnitelman yhdistäminen koulun aikatauluun oli henk. koht. haaste sinänsä, mutta hatunnoston arvoisesti nää kaks jousti ja kiersi kaupunkia itekseenkin, silloin kun ite olin koululla kiinni. Ehkä jopa parempi niin, huomasin nimittäin että musta kuoriutuu aika hanhiemo kun jotakuta pitää opastaa. Onki ollu ilo huomata että vaan viiden päivän oleskelun jälkeen tää kaksikko ajeli sujuvasti metrolla, löysi oman aamiaiskahvikuppilansa ja neuvoi jopa asiantuntevasti eksyneitä kanssaturisteja. Oiski hauska lukea näiden kahden kirjoittamaa blogia!
Ilta huipentui Club Loveen, aika perus Shanghai-yökerhoon. Paikka on kuulemma niin kiinalaisten kuin länsimaalaistenki suosiossa, eikä varmaan vähiten vapautuneen alkoholipolitiikkansa puolesta. 50 yuanin sisäänpääsymaksulla käteensä sai rannekkeen, jota vilauttamalla sai ilmaista juotavaa niin paljon ku jaksoi kiskoa. Käteen iskettiin myös läjä drinkkilippuja ja kun olin kysymässä baarimikolta että mitäs näillä sitten saa, kaveri vaan hyppäs baaritiskille ja alkoi kaatamaan viinaa suoraan tanssikansan suuhun (tarpeetonta varmaan ees mainita että oltiin aika kannettavassa kunnossa kotiinlähdön koittaessa). Tän ohjelmanumeron jäljiltä tiskille kirmas kaks "lentoemäntää" jotka alkoi sitten vähentämään vaatetustaan jumputuksen tahdissa. Tyttöjen seuraks riensi vielä yks miespuolinen baarimikko - hotpantseissa ja höyhenboassa. Alun järkytyksen jälkeen tilattiin vaan lisää juotavaa ja sukellettiin tanssilattialle, jossa kiinalaiseen tyyliin väisteltiin muuta bilekansaa ja siivojia jotka jostain kumman syystä päätti mopata lattiaa samalla kun ihmiset tanssi sen keskellä. Näky oli aika hulvaton.
Villin viikonlopun jäljiltä palasin turistioppaan ja ahkeran opiskelijan arkeen. Koluttiin porukoiden kanssa Shanghaita ja pidettiin kolmeen pekkaan ahkerasti huolta siitä että ei ruokita ainakaan paikallista taloustaantumaa. Faijaki, joka ei koskaan osta mitään, pisti tuulemaan ja muiden ostosten sijassa teetti itelleen kaks pukua ja hankki läjän kauluspaitoja ja solmioita. Pikkusyrrä keskitty lähinnä kenkien ja t-paitojen hamstraamiseen. Kulutusjuhlan keskellä ehdittiin onneks myös syödä hyvin ja nauttia vähän kulttuuriakin. Käytiin mm. kattomassa Shanghain akrobaatteja Shanghai Circus Worldissa (Shànghǎi MǎxìChéng). Esitys oli jotain aivan uskomatonta! Ihmeissään sitä vaan tuijotti kuinka esiintyjät vuorotellen jonglööras, heitti volttia, kieppui katon rajassa liinojen varassa tai ajoi yleisön seassa moottoripyörällä (!). Loppuun asti hiottu esitys vaan parani joka osion myötä... sitä jäi lopulta miettimään että kuinka noiden ihmisten kroppa kestää tuota menoa.
Syrrän ja faijan paluu Suomeen koitti toissapäivänä ja saatoin ne sitten Pudongin lentoasemalle. Sikainfluenssan takia kentällä oli kuitenki otettu käyttöön ylimääräiset terveystarkastukset ja porukoiden lähtö myöhästy useammalla tunnilla. KLF (Royal Dutch Airlines) onneks tarjos meidän matkalaisille safkat lentokentän ravintolassa ja saatettuani hyvin ruokitun kaksikon koneeseen, otin Maglev-junan lentoasemalta lähemmäks keskustaa. Maglev-radan piti alunperin ulottua kaupungin itäpuolelta länsipuolelle, mutta kaupunkilaisten vastustuksesta ja rahaongelmista johtuen liikennöinti typistettiin Pudongin lentoaseman ja 30 km:n päässä sijaitsevan Long Yangin metroaseman välille. Turistimeiningistä huolimatta Maglev on nopea ja näppärä ja tulee useimmiten halvemmaks (50 yuania suunta) ku taksi lentoasemalta Long Yangiin, josta voi jatkaa maanalaisella keskustaan. Bussissa koululle sitten huomasin että hitto, tässähän iski pienoinen koti-ikävä. Kahden viikon sukuloinnin katketessa jäljelle jäi melko ontto olo, joka onneks kuitenkin helpotti pikkuhiljaa. Pieni muistutus siitä mihin on muutaman viikon päästä palaamassa takaisin oli kieltämättä ihan paikallaan. Tosiaan, enää muutama viikko ja tämäkin homma on paketissa. Mutta sitä ei viitti ajatella vielä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti