Puolivälin mietteitä

Soundtrack: Boomkat - Before it's too late

Tätä kirjoittaessa on jo kulunu hieman yli puolet mun ajasta täällä Shanghaissa. Toisaalta aika on kulunu hurjaa vauhtia, välillä taas on ollu hetkiä jolloin se on tuntunu täysin pysähtyneen. Todella paljon on tullu nähtyä ja koettua, mutta tahti on pysyny jotakuinki levollisena koko ajan. Alan pikkuhiljaa ymmärtää minkä takia ihmiset lähtee ulkomaille asumaan, eikä vaan lomailemaan. Kaiken mielenkiintoisen ohjelman ja tekemisen ohella vähintään yhtä tärkeiksi on osoittautunu myös kaikki ne hiljaiset hetket jolloin mitään ei oikeastaan tapahdu. Iltakävely kampuksella, vaeltaminen läpi Shanghain aamuyön, pussikalja People's Parkin nurmella ja ne lukemattomat kerrat jolloin sitä on istunu ruuhkabussissa matkalla joko keskustaan tai takaisin koululle. Viisaat sanoo että matkustamisen tulis aina tapahtua hitaimmalla mahdollisella tavalla jotta sielu pysyy mukana kyydissä. Mulla se tais alussa jäädä jonnekki Helsingin ja Shanghain välille, mutta nyt tuntuu siltä että se vihdoin löys ittensä perille.

Opintojen näkökulmasta reissu on vähän monimutkaisemmin arvotettavissa. Amerikkalaisten opettajien pitämät luennot on ollu todella hyviä kokemuksia. Täällä opettava porukka on aikamoinen kokoelma omalaatuisia persoonia jotka kaikki on todella omistautuneita työlleen. Tunneilla onki ollu ihan miellyttävää istuskella, vaikka joissain asioissa en oo ihan samaa mieltä opetuksen kanssa. Opettajat on nimittäin Bob Jones Universitystä, joka on fundamentalistikristitty yksityiskoulu. Yläkerta, Raamattu ja Jeesus vilahtaa aina siellä täällä puheessa ja elintavoissa on muutenki aika paljon eroja perusluterilaiseen elämänmenoon verrattuna. Siltikin, ollaan onnistuttu tulemaan hyvin juttuun, vaikka oon ajoittain eläny täällä kuin Hemmingway.

Sairaalavisiitit on ollu pienoinen pettymys. Muutaman tunnin mittaiset reissut paikallisiin hoitolaitoksiin on kyllä ollu mielenkiintoisia ja antoisia, mutta toisaalta turhauttaa se että juuri mitään ei pääse tekemään. Paikalliset hoitajaopiskelijat kiertää tiukasti hoitajan perässä paikasta toiseen ja aina joskus tehdään jotain käytännön juttuja (eräällä reissulla ihmeteltiin puol tuntia happisaturaatiomittaria... kaikkienhan sitä oli pakko päästä kokeilemaan). Parin ensimmäisen kerran jälkeen pelkkä kiinalaisen sairaala-arjen ihmettely alkoi jo tuntua vähän nähdyltä, joten oonki tarkoituksella tupannu itteäni opetustilanteisiin mukaan ja pommittanu hoitajia kysymyksillä, joita mun luokkakaverit on parhaansa mukaan yrittäny tulkata. Mielenkiinnosta kyselin myös koululta josko ois mahdollista päästä kattomaan paikallista leikkaussalia ja mielenterveyspuolta... mutta saa nähdä heltiääkö lupaa. Yksi hyvä asia tässä pienoisessa passiivisuudessa kuitenkin on. Kiinalainen sairaala- ja käsihygienia on aika rupuisissa kantimissa, joten oon toisaalta ihan tyytyväinen kun en päädy ensi töikseni karanteeniin kun palaan takas Suomeen töihin omalle osastolle. Useissa sairaaloissa paikallinen hoitoväki tuntuu ennemminki suosivan saippuaa silloin kun jotain käyttävät, eikä niinkään käsidesiä. Kertomukseni suomalaisesta sairaalahygieniasta herätti lähinnä kummastuneita katseita ja hämmästynyttä hihittelyä.

Havahduin muuten tänään siihen että vaatekaapista alkaa loppua tila. Shoppailu on siis jotain mitä on täällä tullu tehtyä. Puolustukseksi täytyy kuitenkin todeta että välillä on pakko ostaa uutta tilalle, kun osa ensimmäisistä löydöistä alkaa hajota käsiin. Jep, Made in China... eli vetoketjut jumittaa, napit irtoilee ja saumat irvistää. Eipä sillä, tätä tapahtuu onneks suht vähän ja kaipa tuo on pakko ymmärtää kun hinnat on nii alhaalla. Erinomainen poikkeus on kyllä ollu kaikki mun hankkimat kengät, jotka on kestäny kovaakin kulutusta ilman sen kummempaa damagea (mulla on Suomessa edelleen aktiivisessa käytössä Pekingistä aikanaan ostettuja kenkiä). Hangzhoun reissulla tosin Hollylla, yhdellä kiinalaistytöistä, hajos kolmet kengät... että en sitte tiedä, homma on vähä rulettia välillä.

Ai nii, huomenna tosiaan alkaa mun n. kuukauden mittainen komennus epävirallisena matkanjärjestäjänä! Faija ja pikkusyrrä laskeutuu Pudongiin huomenaamuna kello kahdeksan tienoilla ja viipyilee kahden viikon verran. Suunnittelen tässä vielä viime hetken lisäyksiä niitten matkaohjelmaan. Sitte ois parin päivän hengähdystauko ja lisää porukkaa ois tulossa. Olo on ku diplomaatilla kun valtiovieraita alkaa olla jonoksi asti. Tämä tarkottaa myös sitä että mun loppuaika täällä alkaa kulua entistä nopeammin kaiken maailman kohteissa ja karkeloissa juosten.