sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Pikku Myyn kanssa Hangzhoussa

Soundtrack: Yuiko Asai - Old Castle by the Lake

Huh, viime viikko on ollu aika hässäkkää ja pääsin nyt vasta raportille. Täällä Kiinassa vietettiin 4-6. huhtikuuta Tomb Sweeping Holidayta (Qīngmíngjié), joka on paikallinen vainajien muistopäivä. Nimi tulee siitä että vainajien ja erityisesti esi-isien hautoja lakaistaan ja niille tuodaan viiniä, teetä ja ruokaa, samalla kun ihmiset polttaa suitsukkeita ja rukoilee. Nämä pari päivää on myös harvoja kiinalaisten virallisia lomapäivä, joten paikalliset vaeltaa kotiseuduilleen tai matkustelee muuten vaan.

En ollu suunnitellu viikonlopulle kummempaa ohjelmaa täällä Shanghaissa, joten kun muutama paikallinen tyttö kampukselta pyysi mua mukaansa Hangzhouhun, suostuin ilomielin. Aattelin että tytöt korkeintaan auttavat ostamaan liput ja jatkavat omille teilleen, mutta päinvastoin, tää kolmen tytön kööri auttoi mua hankkimaan hotellin, kiersi mun kanssa nähtävyyksiä ja oli muutenkin oikein mukavaa seuraa. Varsinkin porukan johtohahmo, n. 1,5 m pitkä, temperamentiltaan lähinnä Pikku Myytä muistuttava Shelly oli tosi hauska tyyppi. Paikallisten oppaiden kautta sainkin Hangzhousta mahdollisimman paljon irti ja säästyin sen kummemmilta päänsäryiltä, mihin olisin ehkä törmänny jos oisin yksin ollu liikkeellä. Vaadin tyttöjä kuitenkin viettämään vähän omaakin aikaa, jottei niiden loma menis vaan yhden vaihto-oppilaan paapomiseen. Kiertelin sitten omillani kaupunkia iltasella ja tutustuin paikalliseen yöelämäänki.


Hangzhou on n. 7 miljoonan ihmisen pikkukaupunki Kiinan itärannikolla, n. 2 tunnin junamatkan päässä Shanghaista (junalippu kustantaa about 40 yuania / suunta), joka tunnetaan parhaiten luonnonkauniista Länsijärvestään (Xī Hú), jonka ympärille kaupunki on rakennettu. Järveä ympäröi liuta temppeleitä, pagodeja ja muita vanhoja rakennuksia, joista osa on jäänteitä ajalta jolloin Hangzhou oli Kiinan pääkaupunki. Hangzhou tunnetaan yhtenä kauneimmista Kiinan kaupungeista ja on suosittu turistikohde, niin ulkomaalaisten kuin paikallistenki keskuudessa. Näkymät on tosiaan todella kauniit, eikä vaan järven vaan myös kaupungin etelä- ja länsipuolella olevan vuoriston ansiosta. Shanghaihin verrattuna kaupunki oli myös virkistävästi kohtuullisen kokoinen ja siisti. Siinä missä Shanghai useimmiten tuntuu räjähtäneen käsiin ja levinneen hallitsemattomasti, Hangzhouta oli ilmeisesti ihan kaupunkisuunniteltu ja ilahduttavasti otettu huomioon myös kaupungin historia ja upeat nähtävyydet.

Sää tosin ei niinkään suosinu kun tyttöjen kanssa saavuttiin perjantaina kaupunkiin, mutta ilta menikin aika lailla hotellia etsiessä ja kaupunkia kierrellessä. Olin siis varannu hotellin jo ennen matkaa, mut Pikku M... tarkotan siis Shelly, oli ehdottoman vakuuttunu että löytää mulle halvemman vaihtoehdon ja vieläpä lähempää Länsijärveä. Nooh, muutaman tunnin koluamisen jälkeen löytyikin sellanen ihan soma lukaali Flower Inn China-nimellä, ihan järven etelärannalta. Ongelmana oli vaan se että ainoat huoneet mitä oli vapaana, oli perjantaille perus koppiyksiö ja lauantaille deluxe-sviitti. Shelly kuitenkin neuvotteli hyvät diilit vastaanottopojan kanssa ja lopulta sainkin yösijan itelleni ihan kohtuuhintaan.



Lauantaina kierrettiin Länsijärveä ja sitä ympäröiviä kohteita. Eilispäivän sade jatkoi tiheämpänä, mutta sateenvarjolla varustettuna kierrettiin urheasti koko järvi. Silti, ei niin pahaa ettei hyvääkin, koska sateesta johtuen turistilaumat pysyi aika lailla kurissa. Saatiin rauhassa kierrellä paikkoja ja sää antoi järvellekin ihan omanlaisensa tunnelman. Sunnuntaina aurinko alkoi kuitenkin jälleen paistamaan ja sen myötä esiin ryömi valtavat laumat kiinalaisturisteja. Lähdettiin tyttöjen kanssa tungosta pakoon Song Cheng-nimiseen teemapuistoon kaupungin eteläpuolelle. Paikka oli Song-dynastiaa esittelevä turistirysä, jossa oli aktiviteettia koko perheelle. Muovisuudestaan, tai ehkä just siitä johtuen meillä oli kuitenkin tosi hauskaa. Tytöt oli ihan pähkinöinä, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja hattaraa sai halvalla. Hilpeän päivän jälkeen palattiin kaupunkiin ja basaarikierroksen jälkeen rautatieasemalle. Matkalla nähtiin mm. perinteisiä kiinalaisia apteekkeja, josta sai troppia joka vaivaan, mm. erilaisten yrttien ja kuivattujen elukoiden muodossa.


Maanantaina (joka oli vielä vapaapäivä) nukuin pitkään rankan mutta antoisan viikonlopun jäljiltä ja aloin valmistautua illanviettoon amerikkalaisten kanssa. Jenkit oli järkänny Murder Mystery Dinner-kekkerit ruokasaliinsa ja kaikki saapui paikalle kiinalaisittain pukeutuneena. Tarkoituksena oli illallisen ohessa pelata vähän Cluedo-tyyppistä peliä, jossa jokainen oli olevinaan kiinalaista aatelistoa joka on kerääntyny ratkaisemaan palatsissa tapahtunutta murhaa. Jokainen olikin sitten enemmän tai vähemmän syyllinen ja pelin tarkoitus oliki sumuttaa muita, samalla kun yritti ite saada selville kuka teki ja mitä. Hauskan illan ja loistavan murkinan saattelemana vetäydyin yöpuulle ja uutta viikkoa odottamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti