Hei äiti ja isi, täällä on ruoka hyvää ja ihmiset ystävällisiä...

Soundtrack: Coldplay - Life in Technicolour

Tämä päivä alkoikin oikein pirteissä merkeissä. Heräsin jo klo 07:30 (aatelkaa minä!) ja suuntasin aamupalalle. Tarjolla oli jälleen yhtä sun toista, vaikka en kyllä yhdenkään ruokalajin sisältöä tiennyt varmasti. Päätin sitten kokeilla paikallisia lihapiirakoita ja hyvin meni alas, vaikka huuhdoinkin vihreällä jääteellä. Pullossa luki pelkkää kiinaa ja kuplivasta etiketistä päätellen odotin jotain Spriten kaltaista makuelämystä... noh, enemmänki jotain seisoneen Liptonin ja apinain kusen väliltä.

Suuntasin sitten koulun bussipysäkille metsästämään keskustaan vievää bussia. Ohjaajat Lucy ja Marie oli kertonu että kaupunkiin kulkee jatkuvasti busseja, mutta eivät maininneet mitään numeroista tai reiteistä. Joissain busseissa luki numero, joissain taas pelkkää kiinaa ikkunassa. Vedinpä siis syvään henkeä ja hyppäsin ensimmäiseen joka vastaan tuli. Viittomalla ja muutamalla kiinaa lähentelevällä sanalla sain sitten itelleni lipun (6 yuania, n. 60 centtiä) ja ahtauduin muiden matkustajien sekaan. Aamuruhkasta tai vastaavasta johtuen tungos oli aikamoinen ja puolimatkassa olin jo valmis vaikka murhaamaan istumapaikasta. Loppujen lopuksi olin kuitenkin tunnin kitumisen jäljiltä People's Squarella (Rénmín Guǎngchǎng), josta lähtee metroja joka puolelle kaupunkia.

Metro toimii Shanghaissa erinomaisesti. Verkosto on jo nykyisellään aika kattava ja laajenee jatkuvasti. Yllätyin myös kuinka nopea ja siisti metro on ja kuinka helppoa sitä oli käyttää. Joka puolelta löytyy opasteita englanniksi, niin asemalta kuin itse metrostakin ja asemat kuulutetaan kiinan ohella myös englanniksi. Aamupäivästä metro toimikin kuin unelma, mutta lounasaikaa lähestyessä väenpaljous alkoi tuntumaan myös siellä. Ja kiinalaiset ei muuten jonota, eikä väistä. Eteenpäin pääsee kyynärpäätaktiikalla ja lippua ostaessakin pitää hengittää suurinpiirtein edessä olevan niskassa, ettei kukaan kiilaa väliin (mitä ei muuten pidetä täällä lainkaan tylynä).

Jatkoin metrolla aina Shanghai Science & Technology Museum-asemalle (Shànghǎi Kējì Guǎn Zhàn) asti. Museo sinänsä ei kiinnostanut, tarkoitus oli käydä vähän ostoksilla Yatai Xinyang Fashion and Gift Marketilla. Paikka, jota useimpien länsimaalaisten keskuudessa kutsutaan Fake Marketiksi on sellainen tyypillinen kiinalainen ostosbasaari: valtaisa kauppahalli, joka on täynnä muutaman neliön kokoisia kauppoja, mistä yli-innokkaat kauppiaat kalastelee asiakkaita (yleensä länsimaalaisia) tyyliin "Come here frendah! I give you a gooda prica frendah!". Tarjolla on kaikkea vaatteista ja kengistä, silkkiin, aurinkolaseihin ja matkamuistoihin. Suuri osa tavarasta on olevinaan merkkitavaraa ja merkkejä kuten Armani ja Dolce & Gabbana vilahtelee siellä täällä. Suurin osa on kuitenkin kopiotavaraa tai yksittäisiä varaston ylimääräkappaleita, mutta sitähän ei kukaan kotona tiedä. Olin pakannut mukaan aika vähän vaihtovaatteita, joten paikka sopi mainiosti akuuttiin vaatetuspulaan.

Basaareilla kuten Yatai Xinyangilla, tinkiminen kuuluu aina kaupankäyntiin. Muissakin kaupoissa voi yrittää tinkiä tai pyytää alennusta (kiinalaisten mukaan KAIKESTA voi pyytää alennusta), mutta varsinaisissa merkkiliikkeissä, ostoskeskuksissa ja vastaavissa on yleensä määrätyt hinnat. Kiinalainen tinkimäkulttuuri onkin sitten ihan oma taiteenlajinsa. Kun löydät jotain mielenkiintoista (tai yleensä kauppias uskoo hänen löytäneen sinulle jotain sellaista), alkaa hillitön näytelmä. Kauppias heittää tarjouksen törkeästi yläkanttiin, jonka seurauksena asiakkaan tulis esittää oma vastatarjouksensa - yleensä n. kolmas osa alkuperäisestä tarjouksesta. Tästä muka järkyttyneenä kauppias huitoo käsiään ja mesoaa kuin heikkopäinen, kuinka hän ei mitenkään voi hyväksyä summaa ja esittää uuden vastatarjouksen. Tähän asiakas vastaa varovasti omaa tarjoustaan nostamalla. Näin jatketaan puolin ja toisin kunnes päästään molempia tyydyttävään lopputulokseen. Tiukan paikan tullen voi käyttää valttikorttina poistumista liikkeestä, jolloin kauppias yleensä suureleisesti tarttuu asiakkaasta kiinni ja neuvottelu jatkuu. Kyse onkin eräänlaisesta sosiaalisesta pelistä, jossa tärkeintä on muistaa huumori ja pitkä pinna, eikä muutamasta sanasta/lauseesta kiinaa ole koskaan haittaa. Kiinalaiset arvostaa hyvää tinkijää ja köyhälle opiskelijalle jää hyvä mieli kun saa pilkkahintaan kaikkea kivaa. Loppujen lopuksi kannattaa kuitenkin muistaa mitä olisi valmis kotonaan vastaavasta maksamaan ja olla tyytyväinen vaikka vähän ylimääräistä pulittaisikin. Itse ostin kolme t-paitaa ja muutaman parin sukkia kokonaishintaan 180 yuania, eli n. 18 euroa. Ja silti jäi olo että olis voinut lähteä halvemmallakin...

Ostoksien jälkeen rupesin metsästämään lounasta. Keskusta oli tähän mennessä jo aivan tukossa ja etsittyäni aikani kohtuuhintaista ja ei ihan täyteen ahdettua ruokapaikkaa, tyydyin ostamaan lihavartaita kioskista. Täysin varma en ole siitä mitä lihaa pistin poskeeni, saattoi hyvin olla kalaakin. Mutta kuori oli rapea ja päällä erittäin herkullista hapanimeläkastiketta, joten en juuri perään kysellyt. Tytöt sanoi mulle ennen lähtöä että jos erehdyn syömään kissaa tai koiraa, niin ei ole takaisin tulemista. Noh, tulin siihen tulokseen että jonain päivänä saattaa hyvinkin käydä moinen kämmi, sillä näistä paikallisista herkuista ei aina ihan tiedä. Eipä sillä, vielä ei ole tullut kissan tai koiran lihaa vastaan (ainakaan tietääkseni).

Syötyäni kello alkoi olla jo aika paljon ja päätin alkaa etsimään kyytiä koululle. Jatkoin metrolla Shanghain pohjoiselle rautatieasemalle (Shànghǎi Huǒchē Zhàn), jonka edustalta aloin tiedustella bussia koululle. Tämä olikin operaatio sinänsä, sillä kukaan ei puhunut englantia muutamaa sanaa enempää ja puolivahingossa eksyin lopulta oikeaan bussiin. Bussin edessä partioi kiukkuinen, ikivanha ja auringon paahtama ukko joka paimensi matkustajalaumaa oikeille paikoille. Jatkossa suunnistinkin tuon ukon perusteella aina oikeaan bussiin, setä kun tuntui melkein aina olevan vuorossa. Ehtikin iskeä pieni pakokauhu kun ymmärsin tilanteen vakavuuden: rahaa ei oikeastaan ollut enää taksiin ja seinästä ei voinut nostaa enää enempää, koska koulun apuraha viipyy. Mahdoin muutenkin näyttää aika hätää kärsivältä turistilta, koska yhtäkkiä joka puolelta alkoi myös ilmestyä kaiken maailman avuliaita aatuja. Yksi lupasi johdattaa oikeaan bussiin ja toinen ehdotti kyytiä moponsa takapenkillä... kohteliaasti kieltäydyin. Oikea bussi kuitenkin löytyi. Helpottuneena ja lopen uupuneena jäpitin pilkkimistä vastaan taistellen tunnin matkan koululle ja pikaisen iltapalan jälkeen kaaduin sänkyyn.

Huomenna tapaan loput ohjaajani ja saan toivon mukaan lisätietoja siitä mitä ihan oikeasti tänne tulin toimittamaan. Aamulla vielä jännitti, mutta kuluneen päivän sydämentykytysten jälkeen mikään ei oikein enää heilauta.